Asiakascase: Sokeririippuvuus&kiinteytyminen
Asiakkaan taustatiedot:
25 vuotias pankkineuvoja, nainen, joka on urheillut läpi elämän. Nyt kuitenkin treenit jäänyt vähemmälle ja haluaisi aloittaa kuntosalilla käymisen uudestaan. Harrastaa tanssia.
Asiakkaan tavoitteet
Terveellisemmät ruokailutottumukset ja eroon sokeririippuvuudesta
Kiinteytyminen
Lihasmassan hankinta
Mitä asiakas tarvitsee saavuttaakseen nämä?
Ruokapäiväkirjan kirjoittaminen, jotta voi havainnoida miten parantaa ruokavaliota ja mitkä ovat nykyisen syömisen suurimmat ongelmat.
Löytää asiakkaalle balanssi aerobisen ja lihaskunnon väliltä, koska vaikuttaa, että hän tekee kovaa anaerobista treeniä todella köyhällä ravintoaineilla eli syö ns. tyhjiä kaloreita.
Opettaa oikeat treenitekniikat ja lihaskasvun perusteet, koska tyhjillä kaloreilla ja sokerilla lihas ei kasva.
Asiakkaan haasteet
Pinttyneiden tapojen poistaminen vaatii aika aja paljon sitoutumista asiaan
Kehon reaktio kiinteytymiseen, rasvan poltto ja lihasmassan hankinta samaan aikaan on haasteellista ja aikaa vievää
Aluksi lähdin etsimään ruokapäiväkirjan avulla syytä valtavaan sokeririippuvuuteen. Kehomme ei tarvitse varsinaisesti mihinkään valkoista sokeria. Silti se saattaa olla yhtä koukuttavaa, kuin jotkut päihdeaineet. Jatkuva sokerin puputtaminen ei millään tasolla auta häntä tavoitteidensa kanssa, mutta kokonaan kieltäminen tuo lisä stressiä kehoon. Siksi pitää löytää syy sokeririippuvuudelle, eikä vain hoitaa oiretta.
Lähdin parantamaan asiakkaan epäsäännöllistä ruokarytmiä ja tasapainottamaan kehon ph-tasapainoa. Asiakkaalla oli hyvin hapan keho, joka oli suurin syy sokerin tarpeeseen. Paras tapa parantaa kehon ph-tasapainoa, on lisätä kasviksien ja vihreän ruuan määrää ruokavaliossa. Hyvä emäksinen lähde on esimerkiksi parsakaali.
Lähdimme tasapainottamaan hänen treenejään, jotka koostuivat tällä hetkellä lähinnä hyvin kovatehoisesta tanssiharrastuksesta. Lisäsimme ohjelmaan palauttavia treenejä, sekä lihaskuntoharjoittelua. Palauttava harjoittelu, auttoi häntä kehittymään tehokkaammin ja ennaltaehkäisemään ylirasitusta.
Kolmen kuukauden kuluttua olimme saaneet muutettua kehon rasvaprosenttia alemmas ja nostettua lihasprosenttia. Sokerin syönti oli vähentynyt huomattavasti, muttei eroon oltu päästy vielä kokonaan. Tämä on pidempi projekti, mutta sokerista on mahdollista päästä eroon. Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että välillä niitä herkkupäiviäkin kuuluu olla.