Kapasiteetti - jokaisella on rajansa
Ylisuorittaminen on yhteiskunnallisesti hyväksyttävää ja itsensä vetäminen yli kehon rajojen tuloksien takia on jopa ihailtavaa. ”Vitsi kuin sä jaksat, olisinpa mäkin noin hyvä”.
Kun taas lepoa ja ylikuormittumista saatetaan katsoa pahalla silmällä ja siitä ääneen puhuminen on vieläkin arka aihe työpaikoilla.
Onko sitten totta, että se ylisuorittaminen on sitten arvokkaampaa kuin levontarpeen myöntäminen? Onko totta, että ensin työ ja sitten lepo?
Mitä hyötyjä työntekijä voisi saada kääntämällä järjestystä? Ensin lepo, sitten suoritus? Vai muuttuuko kaikki laiskanpaskoiksi vetelyksiksi? Vai kukkisiko luovuus ja hyvinvointi? Olisiko onnellinen ihminen tuottavampi?
Olisiko ihmisen helpompi huolehtia omasta hyvinvoinnistaan, urheilusta ja liikkumisesta, jos hänellä olisi enemmän kapasiteettia siihen? Jaksaako kukaan tehdä itsensä eteen hyviä valintoja, jos päiväin kokonaiskapasiteetista työn ja arkiaskareiden jälkeen jäljellä on 5-15 %?
EN USKO.
Tai muuten se terveellinen elämäkin on suorittamista. Suorittamista niiden tulostavoitteiden ohella. Kestääkö ihmisen pää tuota jatkuvaa kaiken suorittamista ja onko hän tosiasiassa edes onnellinen?