Tapojen vanki

February 5, 2017

Me kaikki olemme tapojemme vankeja, niin hyvässä, kuin pahassa.

 

Toiselle tapa voi olla sohvalle istuminen työpäivän jälkeen, toiselle tapa voi olla koiran lenkitys aamulla ja kolmannelle tapa voi olla jotakin aivan muuta.

 

Päivämme kulkevat todella paljon tapojen saattelemina. Ihminen on ”tapaeläin”. Teemme asiat tietyssä järjestyksessä usein ilman ajattelua. Sitten kun tapoja pitäisikin muuttaa se pistää palapelin todella sekaisin. Ihminen stressaantuu helposti, kun asioita pitäisi muuttaa, vaikka päätös olisi itse tehty.

 

Itse huomasin sen kun katsoin taaksepäin tätä viikkoa. Maanantaina kärvistelin kun katsoin kalenteria. Niin paljon hommaa, etten kerkeäsi treenata varmaan yhtenäkään päivänä… Mutta nyt kun mietin asiaa sunnuntaina, huomaan, että olen liikkunut joka päivä. Osa treeneistä on ollut palauttavia, osa aerobisia ja osa kuntosaliharjoitteita. Mietin hetken aikaa kummissani miten tämä on mahdollista? Mullahan ei pitänyt olla ollenkaan aikaa treenata tällä viikolla? Mistä olen sen ajan oikein taikonut? Lopulta päädyin siihen lopputulokseen, että treenaaminen on mulle vaan niin automaatio, ettei sitä oo tarvinnu miettiä erikseen ollenkaan. Se on vaan tapahtunut.

 

 

Miten sitten päästä eroon huonoista tavoista? Tai oppia uusia hyviä tapoja?

 

Tapojen muuttaminen lähtee ajatuksien muuttamisesta. Aluksi pitää tehdä paljon tietoista ajatustyötä uuden asian eteen. Se pitää ehkä aikatauluttaa kalenteriin, tai raivata sille tilaa muilta asioilta. Kuitenkin mitä useammin toiminnan toistaa, oli se sitten sali, salaatin syöminen tai hampaiden peseminen, siitä alkaa tulla tapa.

 

Esimerkiksi liikuntaa on helpompaa lisätä arkeen luomalla siitä mukavan ja positiivisen tavan. Menee suoraan töistä salille tai aamulla enne töitä lenkille. Mitä useampana päivänä viikossa toistat tämän huomaat, ettei lähteminen tunnukaan enää niin vaikealta. Oikeastaan se on aina vain helpompaa. Tietenkin poikkeuksia lukuunottamatta.

 

Tapoja on helpompi muokata kun pysähdyt katsomaan omaa elämääsi uudesta näkökulmasta. Sijoitat itsesi yksilönä keskelle muuta maailmaa, eli katsot omia valintojasi ja tekemisiäsi kauempaa, ulkopuolelta elämääsi. Oletko ylpeä itsestäsi? Oletko käyttänyt elämäsi niin hyvin kuin olet pystynyt? Oletko tarttunut sen tarjoamiin mahdollisuuksiin? Vai oletko vain jatkanut elämää tapojesi vankina?

 

Kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla. Mieti ensin mihin olet tyytymätön, mitä tahtoisit muuttaa. Sitten täytyy tehdä päätös jonkun asian muuttamisesta. Ja sitten on alettava toimimaan!

 

”Minua auttaa ajatus, että jonakin päivänä kuolen. Elämä on lyhyt. Saamme olla maan päällä tietyn ajan ja sitten kuolemme. Kuulostaa dramaattiselta, mutta minulle asiassa ei ole mitään kielteistä. Päinvastoin – siitä muistan, että minun pitää käyttää hyvin ne mahdollisuudet, jotka minulla nyt on.”

Erik Bertrand Larssen – Paras

Tätä ajatusmaailmaa olen käyttänyt myös itse. Usein itsekin pohdin käytänkö mahdollisuuksiani tarpeeksi ja usein mietiskelen, että elän vain kerran, heittäydyn helposti ja annan virran viedä. Olen onnellinen ja surullinen, kuin vuoristorata. Mutta varma siitä ainakin olen, että olen tehnyt elämälläni paljon asioita. Toteutan haaveitani ja unelmiani, olen onnellinen.

 

Välillä vain pitää hypätä yli uskalluksen rajan. Välillä vain pitää nauttia matkasta.

 

Voisinko auttaa sinua toteuttamaan unelmiasi? Teen työkseni mentaalivalmennusta, joka tähtää muuttamaan ajatuksia, uskomuksia ja saavuttamaan unelmia. Välillä meistä jokainen tarvitsee apua ja kannustusta, kurkkaa täältä kuinka voisin auttaa sinua!

 

Lisäksi järjestän takaisin hyvinvoivaksi - ryhmävalmennuksia, joiden postiviisella ilmapiirillä palaudutaan ylirasitustilasta, löydetään motivaatiota ja kohennetaan kuntoa! Lisää pääset lukemaan täältä!

 

 

Much Love

Sara

 

 

Please reload

Recent Posts

October 24, 2019

Please reload

Archive

Please reload

Tags